Edellisessä julkaisussa käsittelin vammaisten ihmisoikeuksia, mutta kuka on vammainen? Jokainen meistä kuuluu yhteisöön, ja yhteisö määrittelee muun muassa normeja. THL:n nettisivujen mukaan yhteiskunta ja yhteisöjen normit, historialliset tilanteet ja asenteet määrittävät vammaisuuden. Yhteisössä jäsenet määrittelevät itseään, muita ja toisia yhteisöjä. Toisin sanoen vammainen henkilö voi itse määrittää, onko vammainen. Tällainen määritelmä tuntuu hyvältä, mutta THL kuitenkin jatkaa, että "vammaisuutta määritellään ja arvioidaan myös erilaisten tukien ja palveluiden myöntämisen yhteydessä". Tämä määritelmä on tietenkin hyvä, että vammainen saa tarvitsemansa palvelut. Tuilla ja palveluilla tarkoitetaan muun muassa henkilökohtaista apua tai vaikkapa kuljetuspalveluja.

 

Vammaispalvelulaki pohjautuu YK:n vammaissopimuksen, joka taas määrittelee vammaiseksi henkilöksi sellaisen, jolla on vamman tai sairauden johdosta pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista. Tällainen vamma on "pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa."  Ennen vammaissopimusta vammaisuus määriteltiin lääketieteellisellä, henkilön diagnoosia, vammaa ja sen kuntouttamista korostavalla ajattelutavalla, mutta nyt on vähitellen siirrytty sosiaaliseen malliin. Siinä vammaisuus ymmärretään henkilön suhteena ympäröivään yhteiskuntaan.

 

Kaikissa kielissä on erilaisia käsitteitä ja määritelmiä, niin myös vammainen-sanan kohdalla. Suomenkielinen versio on aika lailla suoraan englanninkielisestä. Englannissa käytetään määritelmää "persons with disabilities", joka käännetään suomeksi "vammaiset henkilöt". Sanalla "disability" on kuitenkin vammaisuuden lisäksi merkitys "toimintarajoitteisuus", joka nähdään henkilön yhtenä piirteenä. THL:n mukaan "näin ollen toimintarajoitteen käsite lähestyy vammaisuuden käsitettä, ja ne voidaan nähdä eri tilanteissa samaa tarkoittavina tai osittain toisistaan poikkeavina". Erilaisten tukien, esteettömyyden, vammaisuuuteen liittyvien palveluiden vuoksi on tärkeää tunnistaa rajoitteet. Kun vammaisuus nähdään pelkästään rajoitteena, se luo kielteistä kuvaa vammaisista ja heidän mahdollisuuksistaan elämässä. Itsekin pystyn tekemään vaikka mitä.

 

Eroja toimintarajoitteisuudessa ja vammaisuudessa on se, että vammaisuus on pitkäaikainen, kun taas toimintarajoitteisuus voi olla pysyvä, väliaikainen sekä pitkä- ja lyhytkestoinen. Toinen ero on, että toimintarajoitteiden tarkastelussa on mukana myös ympäristön näkökulma, eikä vain yksilölliset piirteet. Esimerkiksi esteellinen ympäristö vaikeuttaa ja rajoittaa vammaisen osallistumista yhteiskunnassa. Tällöin yhteiskunnan tulisi poistaa rajoitteet. Toimintarajoitteet ovat siis asenne- tai ideologiakysymyksiä. Toisin sanoen voisi esittää kärjistetyn väitteen, että yhteiskunta tekee rajoitteillaan ihmisestä (vielä enemmän) vammaisen.  Voisi kuvitella ihanteellisen tilanteen: on pyörätuolissa istuva Liisa. Hän asuu tavallisessa kerrostalossa, joka on täysin esteetön. Liisa pystyy käyttämään julkista liikennettä. Hän käy töissä ja pystyy muutenkin toimimaan yhteiskunnassa kuin vammaton. Toimintarajoitteisuus-käsitteen mukaan Liisa ei olisi vammainen, vaikka hänellä olisi liikuntavamma. Jos toimintarajoitteisuus-käsitteellä määritettäisiin vammaisuus, saattaisi olla, että Liisa ei saisi kaikki palveluita. Tämän takia vammaisuus on parempi käsite. 

 

Lähteet: 

https://rauhankasvatus.fi/vammaisten-paiva/

https://stm.fi/lainsaadanto/vammaiset

Nurmi-Koikkalainen, Päivi; Ahola, Sanna; Gissler, Mika; Halme, Nina; Koskinen, Seppo; Luoma, Minna-Liisa; Malmivaara, Antti; Muuri, Anu; Sainio, Päivi; Sääksjärvi, Katri; Väyrynen, Riikka (2017): Tietoa ja tietotarpeita vammaisuudesta : Analyysia THL:n tietotuotannosta