Marraskuussa 2022 olin Nokia-areenalla Mestarit-konsertissa, mistä jäi kipinä areenakonserteissa käymiseen. Alkuvuodesta 2023 äitini kysyi kiinnostustani lähteä Andrea Bocellin konserttiin huhtikuussa. Joskus katsoimme yhdessä Bocellia televisiosta ja niinpä innostuin heti. Taisin katsoa heti pyörätuolilipun saatavuutta, mutta niitä ei ollut. Kävin parin viikon aikana katsomassa aina välillä. Hieman mietin, mitä jos pyörätuolilppuja ei tulekaan. Olin kuullut aiemmin, että tapahtuman järjestäjä voi päättää, miten paljon pyörätuolipaikkoja on vai onko ollenkaan. Lopulta pyörätuolipaikkoja tuli, mutta lippu maksoi kaksinkertaisesti kuin esimerkiksi Mestarit-konsertissa. Pienen harkinnan jälkeen lopulta päätimme mennä. Enpä olisi arvannut tammikuun lopussa, että neljä päivää ennen Bocellin konserttia on toinenkin konsertti. 

 

Suomen popkuningas Tuisku ja maailman paras tenori Bocelli

 

Helmikuussa huomasin, että Antti Tuiskulla on kaksi konserttia Nokia-areenalla maalis-huhtikuun vaihteessa. Ehdotin miehelleni, koska tiesin hänen haluavan Tuiskun keikalle. Olin itse vuonna 2017 Tuiskun keikalla yökerhossa, joten tiesin hänen olevan taitava esiintymään. Jäimme miettimään, koska asiassa oli monta puolta. Maaliskuun alussa pyörätuolipaikkoja oli enää vain 31.3. keikalle, jonne ostimme liput.

 

Konserttipäivänä areenalle tultuamme sisään meneminen sujui hyvin, vaikka meitä oli kaksi sähköpyörätuolilla liikkujaa. Olin joukon johtaja, koska tiesin reitin. Ulkona olevaan hissiin mahduimme juuri ja juuri. Sisäänkäynnin tasossa menimme taas muiden ihmisten ohi ja suunnistimme invaovelle. Tuulikaapissa laukkumme katsottiin ja sen jälkeen menimme hissiin. Areenan hissit ovat sen verran pieniä, että jouduimme menemään yksittäin. Yläkerrassa menimme lipputarkastuksen ohi ja suunnistimme oikeaan katsomoon. Katsomon sisään on hyvä mennä, kun on leveä oviaukko. Miinuksena täytyy mainita, että kun mennään pyörätuolikatsomoon, raput alas ovat vieressä. Niinpä täytyy olla hyvin varovainen. Paikkamme olivat alkupäässä: puolisoni viereen tuli yksi ihminen. Vasemmalla puolellani oli tyhjää, joten avustajani haki irtotuolin viereeni toisesta katsomosta.

 

Ennen Tuiskun konserttia Bess oli lämmittelijänä. Emme olleet aiemmin nähneet häntä. Bessiltä tiedän vain muutaman biisin, joten oli vaikeaa saada selvää sanoista. Bessin lopetettua oli puolen tunnin väliaika ennen Anttia. Puolisoni meni käymään ulkopuolella, jäin odottamaan. Tasan kello kahdeksalta areena pimeni ja ensin tuli video, jossa Tuisku puhui. Sen jälkeen alkoi show, jota kesti kaksi tuntia. Lauloin mukana ja heilutin käsiä niin kuin kaikki muutkin. Kuten arvelinkin, show oli mahtava. Ennen viimeistä biisiä lähdimme pois. Korvat soivat vielä ulkonakin.

 

Koska yleensä konserttien välillä on pitkä tauko, oli outoa mennä neljän päivän päästä uudestaan areenalle. Olin odottanut Bocellin konserttia alkuvuoden, koska onhan kyseessä maailman paras tenori. Edeltävänä iltana kuuntelin Spotifysta ja tajusin, mitä kaikkea Bocelli laulaa. Silloin alkoi hieman jännittää. Areenalle meno kävi taas yhtä sujuvasti kuin aiemmilla kerroilla. Tulimme katsomoon noin 20 minuuttia ennen konsertin alkua. Paikkani oli toinen vasemmalla. Sen jälkeen tuli vielä muutamia, joiden paikat olivat keskellä. Kuulinkin jonkun sanovan, miksei pyörätuolipaikkoja voi täyttää sitä mukaan, kun ihmisiä tulee. Yhdyn tähän kommenttiin.

 

Tuiskuun verrattuna Bocellin konsertti oli täysin vastakohta. Taustalla oli kuoro ja orkesteri. Bocelli vaan seisoi paikallaan ja lauloi. Ei ollut välkkyviä valoja. Areenan keskiosassa alhaallakin oli istumapaikkoja, joten kukaan ei seissyt. Tosin kuin edellisellä kerralla, pyörätuolikatsomo oli täynnä niin että äiti istui takanani. Bocelli välillä piti taukoja, joiden aikana muut solistit esiintyivät. Konsertissa oli 20 minuutin tauko. Jäin itse taas odottamaan, kun äiti lähti katsomaan meille syötävää. Kuten Elämän ensimmäinen areenakeikka -postauksessa kerroin, pyörätuolikatsomo on sen verran kapea, että toisen pyörätuolilla liikkujan lähtiessä toisen täytyy kääntyä. Eräs keskellä istuva olisi halunnut väliajalla ulos, mutta luopui ajatuksesta, kun meitä oli kolme pyörätuolilaista "tiellä". 

 

Konsertin tiedoissa kerrottiin, että se kestää kaksi ja puoli tuntia. Varmaan kaikille tuli yllätyksenä, kun Bocelli lopetteli kahden tunnin jälkeen. Yleisön taputtamana Bocelli taisi laulaa kolme ylimääräistä laulua. Olin hieman pettynyt, kun odottamaani laulua ei tullut. Koska taksin tuloon oli puoli tuntia, emme kiirehtineet. Kun konsertti päättyi ja vieressäni oleva lähti, lähdimme myös. Aiemmilla kerroilla lähdin vähän ennen konsertin päättymistä, joten pääsin sujuvasti ulos. Päästyämme konserttisalin ulkopuolelle näimme heti pitkät jonot hisseille. Soitimme aikaistaaksemme taksin, mutta se oli turhaa, koska hissin odottamisessa kesti.  Viimein vapaa hissi tuli ja ajoin sähköpyörätuolilla sinne. Alhaalla pääsimme sujuvasti ulos. Kaiken kaikkiaan konserteista jäi hyvä mieli. 

 

Syksyn rocktenorin ja oopperalaulajan konsertti

 

Toukokuussa näin internetissä mainoksen, että Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka pitävät Kuninkaiden paluu -nimisen konsertin marraskuussa taas areenalla. Kysyin äidiltä kiinnostuksesta konserttiin, mutta en ostanut lippua heti. Palasin asiaan alkusyksystä ja silloin päätimme lähteä. Kysyin myös miestäni ja avustajaa mukaan.

 

Kuten viime vuonnakin, marraskuun konsertti oli kiva piristysruiske. Tiesin Aholan ja Torikan olevan hyviä laulajia, joten odotin, että konsertti olisi upea. Areenalle meno sujui edellisten kertojen tavoin hyvin. Mestarit-konsertin tavoin, pyörätuolikatsomo oli taas täynnä, joten saattajat jäivät istumaan minun ja mieheni taakse. Torikka taisi aloittaa ensin. Ahola taas lauloi Queenin "Show must go on". Konsertin alkupuolella hän lauloi myös "Päivänsäde ja menninkäinen", joka jäi mieleeni. Laulu on hyvin tuttu minulle, koska soitin sitä lapsena pianolla. Konsertti oli upea sen monipuolisuudenkin takia: siellä laulettiin oopperasta rokkiin, joten kaikille katsojille oli jotain mieluista. Laulajat tulkitsivat isoja kotimaisia ja kansainvälisiä klasikkobiisejä. Molemmat olivat upeita: oli hienoa, että Torikka tulkitsi oopperalauluja eri kielillä. Taustalla soitti orkesteri ja kuoro lauloi. Pidin ehkä kuitenkin enemmän Aholasta, ehkä siksi että hänen laulustaan oli helpompi saada selvää. Konsertti oli myös siinä mielessä kiva, että siellä ei ollut kovin paljon välkkyviä valoja. Ahola esitti muutaman rokkibiisin, joiden aikana valot välkkyivät. Muutaman kerran valot osoitettiin suoraan yleisöön päin.

 

Kun tilasin päivällä valmiiksi kyytejä konserttiin, oli vaikea tilata paluukyytiä. Yritin etsiä tietoa internetistä, mutta missään ei ollut mitään tietoa. Niinpä heitin taksikuskille kellonajaksi 22.40. Illalla ennen lähtöämme puhuimme paluuajasta ja päädyimme pitämään sen, koska keväällä meillä äidin kanssa kesti poistulo. Konsertin väliaika alkoi kello 21.15 ja päättyi kello 21.45, joten huokaisin helpotuksesta, ettei kyytiä tilattu jo kymmeneltä. Puoli yhdentoista aikaan konsertti oli vielä käynnissä ja ajattelin, että pian joutuisimme lähtemään kesken pois. Kuuntelimme viimeisen esityksen, kun Torikka ja Ahola lauloivat yhdessä  "My Way". Sen jälkeen lähdimme heti pois. Pyörätuolikatsomon toisessa päädyssä oli enemmän väljyyttä, joten pääsimme helposti pois. Onneksi lähdin itse manuaali pyörätuolilla niin oli helpompi liikkua. Kun menimme hissille, muitakin pyörätuolilaisia tuli, mutta pääsimme ensimmäisinä alas. Sen jälkeen kiirehdimme taksille, koska olimme jo myöhässä. Jos on vain mahdollista, ei kannata kiirehtiä konsertista lähtöä.

 

Tämä vuosi on ollut hyvin erikoinen sen takia, että olen käynyt areenakonserteissa näin paljon. Viime vuoden areenakonsertti kun oli elämäni ensimmäinen. Jään innolla odottamaan, mitä konsertteja järjestetään ensi vuonna. Tämä vuosi oli hyvin miesvoittoinen, joten toivotaan, että ensi vuonna olisi naisartistien konsertteja.